Helteet eivät ole tyttöä häirinneet, muita koiriamme kylläkin. Olenkin käyttänyt koiria suihkussa, mikä on tuntunut helpottavan elukoiden oloa huomattavasti. Bambi tulee yleensä jonkun toisen siivellä suihkuun myös.
Kesän merkkinä on pihalle viritetty myös lasten puhallettava uima-allas, jonka Bambi totesi erittäin nopeasti vaarattomaksi. Suihkun tai altaassa kahlailun jälkeen tuleekin sitten se pakollinen hepuli.
Koirat olivat eilen ensimmäistä kertaa keskenään lähes 7 h. 'Yksinolo' oli sujunut vailla ongelmia, eikä pikkulikka ollut lainkaan hätääntyneen oloinen.
Tässä taloudessa niin ihmisten kuin koirienkin ruokarauha on pyhä asia. Muita ilon aiheita tällä viikolla onkin ollut se, että Bambi on oppinut odottamaan omaa vuoroa ruokailutilanteissa.
Aamu-unet tältä aamulta. Kuvaa edelsi noin tunnin pihariekkuminen... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti